Tekijä: vanillacandy

Koko pienen lapsuuteni mä olin väärässä. Luotin ihmisiin, ”kavereihin”. Kerroin asioita, jotka piti jäädä meidän väliseksi. Aina tuli lopulta puukkoa selkään ja kovaa. Asiat kääntyi jotenkin aina mua vastaan. Luottamus meni pikkuhiljaa.

Rakastuin ekaa kertaa ja luotin sinisilmäisenä kaikkeen. Luottamus meni taas. Rakastuin uudestaan, mutta olin jo pelokas että jokohan taas näin käy. Yritin silti luottaa. Ei. Ei olisi kannattanut. Siitä eteenpäin, joka ikinen ihminen, joka on luvannut jotakin ja vannonut olevansa erilainen, on tehnyt täysin samoin.

Kaikki tekee virheitä, niin myös minä. Eikä kukaan ole enkeli. En ole itsekään ollut aina luottamuksen arvoinen. Mutta miten ihmiset pystyy kirkkain silmin katsomaan toista ja valehtelemaan, tulenko mä koskaan ymmärtämään sitä? Rohkeutta vaatii tunnustaa, mutta vähemmän se satuttaa.

Mä en pysty valehtelemaan kovin pitkään. Pakko on tunnustaa jos oon jotakin tehny. Omatunto kolkuttaa ja tunnen itseni pahaksi ihmiseksi. Ehkä mä olen outo. Ehkä mut on tarkotettu olemaan oman onneni nojassa. Ehkä niin.

Jotenkin ajaudun aina tähän. Enkä osaa kuin syyttää itseäni. Jotenkin mä aina  panikoidun, että niin taas käy. Jokainen kerta on kasannut pelkoa vain suuremmaksi ja suuremmaksi vuoreksi. Sitten juttu onkin pilalla jo heti alussa. Ennenkuin se edes pääsi kukoistamaan.

Aina sanotaan, että kaikista kokemuksista oppii jotain. Mitä mä opin? ”Älä luota ihmisiin.” Ei se voi noin mennä. Koska jos ei ole luottamusta, ei ole mitään.

Kertokaa mulle mitä tehdä. Koska vaikka kuinka nostan pään perseestä ja katson maailmaa kauniina, yritän pitää itsestäni ja nähdä hyvät asiat, silti kaihertaa. Sattuu ja tekee pahaa. Silti kaikkia niitäkin ihmisiä muistelen lämmöllä jotka pettivät luottamukseni. En halua uskoa että he olisivat oikeasti tarkoittaneet tekojaan. Tai sanojaan. Miksen pysty suuttumaan niin paljon, että vihaisin? En vaan pysty.

Laadin itselleni elämänohjeita, joilla uskon tulevani onnellisemmaksi. Ajattelin sitten jakaa ne myös teidän kanssa:

Ole 100% rehellinen itsellesi. Vain niin voit löytää onnen. Älä peittele heikkouksiasi, katso niitä silmästä silmään ja anna niiden kulkea mukanasi. Eikä estää elämääsi. Älä koskaan esitä mitään, pidemmän päälle todellinen minäsi paljastuu. Joku saattaa pitää sinua nolona, mitä sitten? Kanna itsesi ylpeänä. Ole rehellinen kauniista piirteistäsi. Älä valehtele niitä rumiksi.

Tee asioita, joista todella pidät. Häpeämättä niitä. Jos haluat rakentaa hiekkalinnan, rakenna. Mitä sitten vaikka joku pitäisi sinua lapsellisena?

Unohda itsesyytös. Mokasit taas, mutta niin me kaikki, maailma ei loppunut eikä kuu tippunut taivaalta. jatka eteenpäin. Virheet kuuluvat elämään.

Usko omiin kykyihisi. Kun tiedät olevasi hyvä jossakin, usko siihen, vaikka muut eivät näkisi sinussa potentiaalia, se ei tarkoita ettet olisi hyvä. Joskus he sen huomaavat.

Uskalla haaveilla. Jos toivot että voisit joskus ratsastaa hiekkarannalla auringonlaskussa, älä kuuntele vaikka muut pitäisivät haavettasi tyhmänä tai kliseisenä. Niin pienet kuin isotkin haaveet saattavat joskus toteutua.

Älä kadehdi tai vertaa. Toisen elämä, ulkonäkö, koti, ura tai omaisuus saattaa vaikuttaa paljon paremmalta kuin sinun. Kaikessa on kuitenkin aina kaksi puolta, eikä kaikki todellisuudessa ole sitä, miltä vaikuttaa.

Älä ahnehdi kaikkea kerralla. Nauti siitä, mitä sinulla jo on. Joskus onnellisuuteen riittää pienemmätkin puitteet. Nauti pienistä onnen hetkistä sydämelläsi.

Missä sinä olet? Olen odottanut sinua. Koettanut kääntää kiviä ja välillä vain olla kääntämättä. Kulkenut monia polkuja, silti olen aina eksynyt sinusta. Kääntynyt väärästä risteyksestä ja taas palannut sinne mistä lähdin.

Tässä maailmassa ei enää mikään ole tarpeeksi. Uutta huumaa on aina saatavilla ja sitähän on saatava. Olenko ainoa, joka haluaisi vain sen yhden huuman. En tarvitsisi muita.

Mä oon hauras. Helposti rikki menevä. Toiset kovettaa itsensä. Lentää kukasta kukkaan eikä tunne juuri mitään ikinä. Mä en halua rakentaa kovaa kuorta. Eikä mun tarvitse.

Sydän sykkii mutta mitään ei tunnu, sekö on elämää? Ei. Ei minulle.

Uusi vuosi ja uudet kujeet (vai kuteet)… Noh, oli miten oli, vuoden ensimmäiset päivät on menny aika laimean tasaiseen tahtiin. Uusi vuosi oli ihan räjähtävä, ja sain uusia ystäviä (kera muutamien mustelmien), mutta siitä eteenpäin on taas ollutkin tasaisen harmaata. Mutta harmauskaan ei voi kestää ikuisesti, joten kohta on siis pakko sattua jotain jännää. 🙂

Yritin kovasti miettiä, minkä asettaisin tän vuoden tavoitteeksi, mutta en oikeastaan päätynyt mihinkään. Liikkua aion kyllä enemmän. Toisaalta taas tekisi mieli matkustaa maailman ääriin ja jäädä jumittumaan jonnekkin Alaskan perukoille, jossa kukaan ei tuntisi. Ei tarvitsisi kuunnella kenenkään parisuhde-hehkutuksia, jotka nyt vain jostain syystä ottaa mua aivoon juuri tällä hetkellä.

Lisäksi yritän alkaa kerryttämään säästöjä.. Tatuointeja varten ainakin.. Mulla on pari mukavaa jo mielessäkin, vielä kun joku niitä muokkailisi vähän mun näköiseksi. En halua mitään suoraan netistä otettua kuvaa, koska ei se ole sitten mitenkään erilainen. Toisekseen tarviin niitä säästöjä ihan tavalliseen arkeenkin, toi mun shoppailutahti kun näköjään vaan kasvaa.. :p Oon hankkinut kämppääni lähes kaiken mahdollisen (ja mahdottoman) pinkin ja leopardikuvioisen, mitä hankittavissa on.. Mietin vaan, miten joku mies joskus voisi kestää tuota mun prinsessalinnaani. Noh, se on sen ajan murhe sitten.

Muutenkin, missä niitä kunnollisia miehiä edes on? Elokuvissa vain? Siellä joku ihana mies seuraa naista tyyliin maailman ääriin vain tunnustakseen sille, että rakastaa sydämensä pohjasta. Ja minähän romantikkona tietysti katson niitä leffoja tippa linssissä, ja ajattelen, että tuollaista vielä mullekkin joskus tapahtuisi. Ehkä mä elän vain liian suuressa pilvilinnassa, kuka tietää. Mutta en mä aio sieltä tippua, tuun olemaan romantikko loppuun asti ja sillä selvä. Tulee sitä prinssiä sitten tai ei.

Ps.  Tähän loppuun ajattelin nyt semmoista, että voisitte kysellä multa jotain/laittaa kommenttia mistä haluaisitte mun kirjoittavan. Voisin myös joskus laittaa tänne jotain videonpätkiä ja muuta sellaista, jos haluatte.  🙂

Pps. Mun synttäritkin oli ja meni enkä tehnyt edes minkäänlaista synttäripäivitystä, mutta kiitän kaikkia ihania, jotka mun kanssa niitä oli viettämässä. Ensimmäistä kertaa mulla oli ihan oikeat synttärit! 🙂

Parempaa tätä vuotta kaikille! Tääkin vuosi tuo suruja ja iloja tullessaan, mut huonolla hetkellä muistakaa; maailma on yllätyksiä täynnä! :3

Terkuin Miltsu ja Miskakisu

Hmmhhh… mua suututtaa! Miten ihmiset nykypäivänä ajattelee, että toista ihmistä voi kohdella, kuin roskakasaa?  Silti he odottavat itselleen hyvyyttä ja kunnioitusta siltä toiselta. Ei elämä ole yksisuuntaista. Kaikki me tehdään virheitä, mutta hyvyys ja reiluus ei kulje vain yhteen suuntaan. Jos sä työnnät toisen ihmisen ojaan niin odotatko, että hän sua kiittää siitä? Jos joku tulee ja potkii sut maahan, niin sanotko ”voi kiitos, oletpas kiltti”.

Tää maailma on muutenkin paha paikka, miksei me voitais yrittää olla hyviä toisillemme tuollaisen sijaan. Vähemmän se toiselle hymyily vaatii lihaksia, kuin se toisen maahan potkiminen.

Me kuitenkin painitaan suhteessa pienten asioiden kanssa täällä Suomessa..  Maailmassa on paljon pahaa, ja valitettavasti suuri osa siitä on meidän, pienten ihmisten itse aiheuttamaa. Rakkaus käynnistää sotia, viha tappaa ihmisiä, vallanhimo sitäkin enemmän..

Tuokin ihminen, joka yritti vaikuttaa tällä musiikillaan maailman asioihin, tapettiin pois täältä tallaamasta. Musiikki kuitenkin elää vielä, ja tekee vaikutuksen, ainakin muhun..

En väitä itsekään olevani enkeli, mutta yritän joka päivä olla hiukan parempi. Pienikin ihminen vaikuttaa olemassaolollaan jotenkin, muistakaa se.

– Milja & Miskakisu

Anteeksi etten ole pitkään aikaan kirjoittanut, on ollut kauhea häslinki koulussa. Oon kiitänyt paikasta toiseen kuin duracell-pupu ja välillä meinaa väsy iskeä. Kiireen keskellä oon silti ehtinyt mietiskellä kaikenlaista. Lähinnä onnellisuutta. Arkena me ei ehditä pysähtyä miettimään sellaista asiaa. Jollekkin onnellisuus on sitä, kun pääsee oman puolison tai lasten viereen nukkumaan, touhuamaan lempiharrastuksensa parissa tai vaikkapa kylpylälomalle. Mulle se on ehkä enemmänkin sitä, kun saan olla yksikseni. Kun saan mennä vaikka lenkille ja katsella mitä kaikkea tää maailma pitääkään sisällään.

Mä oon aina ollut mietiskelijä – jotkut sanoo, että oon liian syvällinen ja siksi rasittava persoona. Mutta tällainen mä vain olen. Muistan jo lapsuudesta, kun piti lähteä ulos leikkimään ja istuin solmimassa kengännauhoja; saatoin yhtäkkiä pysähtyä ja tuijotella taivaita – miettiä että miksiköhän tähdet on olemassa tai muuta vastaavaa. Jotkut saattoivat sen vuoksi pitää mua jopa vajaana, antaa pitää vaan, mä rakastan mietiskelyä. Joskus iltaisin on ihana vaan laittaa joku rauhallinen biisi soimaan ja miettiä maailmaa; mitähän muut maailman ihmiset tekee juuri nyt, mihin kadulla ajava auto on matkalla. Kai tässä mun persoonassa on se hyöty, että koskaan ei oikeastaan tule tylsää. :p

Mutta kyllä materialismi-onnellisuuskin kuuluu osaltaan mun elämään. Jos oon surullinen, meen vaikka ostamaan uudet tekoripset tai söpön mekon. Tai värjään hiukset. Siitä tulee hyvä olo – tosin se kestää ehkä yhden päivän ajan. Onko se sitten pinnallista, jos me käytetään esimerkiksi tekoripsiä tai vahvan väristä huulipunaa? Ei mun mielestäni. Ihmiset haluaa vaan kiireen keskellä tuoda omaa persoonaansa esiin piristämällä ulkonäköään. 🙂

Materialismi-onnellisuudesta kun nyt tuli puhe, niin kertoilen nyt sitten siitä… On monia esineitä ja asioita jotka sitä aiheuttaa.. :p Tässä muutamia:

Tämmöset tekoripset haluaisin käydä shoppaamas..  Ja tietty uusi jätti hiusrusettikin kelpaisi.. ^^

Oon myös ihan rakastunut hajuvesiin! Ne piristää synkimmänkin päivän ja siksi mulla onkin niitä kunnon kokoelma. Tässä on mun pari suosikkiani, jotka on mulla jokapäiväisessä käytössä, testatkaa ihmeessä. :> Eka tuoksu on melko kesäisen makea, ja toinen lämmin ja syvä, mutta makea sekin.

Oon myös himoinnut jo jonkun aikaa biletuoksukseni tätä Policen To Be Woman pulloa. Toivottavasti saan sen pian hankittua!

Viimeisimpänä (tässä listassa, jota en kehtaa äärettömiin pidentää) tulee  pinkki ja violetti huulipuna, joita haluaisin haalia monia eri sävyjä.

Huh, kamala shoppailuhimo iski, ei auta kuin huomenna marssia kaupoille. 😉

Mutta eiköhän tää riitä tältä erää, etten teitä ihan kuoliaaksi tylsistytä. :> Perjantaina vietetään parhaan kaverini Lauran synttäreitä, joista lupaan tehdä erikoispostauksen Lauran kunniaksi. 😉

Nukkukaa hyvin ja mietiskelkää rohkeasti!

http://www.youtube.com/watch?v=LZLDHPWqpWw

Terkuin Miltsu & Miskakisu

Tiedättehän sen tunteen kun sydämeen pistää, ja tekis mieli huutaa: ”hei etkö sä nää, että muhun sattuu?!” Mutta lopulta vain päätyy pitämään sen suunsa kiinni ja puhuu niitä näitä. Rakkaus on yks kivuliaimpia asioita, ja sitten taas toisaalta, katkeransuloisesti myös yksi ihanimmista asioista maailmassa. Nykymaailmassa rakkauden voi vain ”lopettaa”.  Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi tekstarilla: ”Mä jätän sut, ei jaksa enää olla. Moikka”. Rakkaus lopetettiin siihen, kuin seinään, edes toista kasvokkain näkemättä. Vastuusta on helppo luistaa ja lupaukset on helppo rikkoa, kun ei tarvitse katsoa toista silmiin. Välillä mietin, miksei me voitaisi olla samanlaisia kuin esimerkiksi pieni kissanpentu; se on tyytyväinen silloin kun sillä on ruokaa ja paikka missä levätä. Mutta niinhän sekin lopulta kaipaa hellyyttä osakseen. Haluaa rapsutuksia, ja ikävöi, kun isäntä lähtee pois kotoa. Ei sekään ole tyytyväinen yksinään.

Toisaalta, tarvitaanko me välttämättä kumppania kokoajan? Meillä on ystäviä, toivottavasti jokaisella ainakin yksi hyvä sellainen. Sellainen, jolle voit kertoa ilot ja surut, jota voit halata kun sitä tarvitset, ja joka pyyhkii kyyneleesi paidanhelmallaan. Rakkautta on niin paljon meidän ympärillä, mutta me jäädään tuijottamaan vain pariskuntia. Sinkkuelämän naisetkin pitää aina yhtä, vaikka ne seikkailee rakkauden kiemuroissa ja asiat menee usein solmuun. Muistakaa tekin kaikki omia ystäviänne. Soittakaa vaikka heti aamulla kertoaksenne vain, miten ihana ystävä kyseinen henkilö onkaan.

Ystävyyden kunniaksi:

But at least I got my friends
Share a rain coat in the wind
They got my back until the end
If I’ll never fall in love again
Well at least I got my friends
Like a lifeboat in the dark
Saving me from the sharks
Even know I got a broken heart
At least I got my friends
Got my friends, got my friends, got my friens
Well at least I got my friends

Muistakaa halia toisianne!

Terkuin Miltsu & Miskakisu <3

Tajusin eilen, että sateen tuoksu on ehkä parasta ikinä. Kun avaat ikkunan sateen jälkee ja se tuoksu oikeen tulvii sisään. Muutenki rakastan sadetta. Se saa mut tuntemaan itteni eläväksi, kun kävelen kaatosateessa ja sade piiskaa kasvoja.

Elämän pieniä nautintoja.. 🙂 Ei kaiken tarvitse aina olla niin isoa ja suurta, jotta me tultaisiin hyvälle tuulelle. Pienetkin asiat voi tehdä päivästä kauniin ja ihanan, kun vaan muistaa avata silmänsä niille. Mutta kaikkia elämän iloa tuovia asioita ei voi jättää luonnon, tai muiden ihmisten hoidettavaksi. Jokainen meistä vois opetella sanomaan toiselle pienen piristävän kohteliaisuuden silloin tällöin. Tai edes vilauttaa pienen hymyn, se ei ole paljoa vaadittu. Kun annat toiselle onnea, saat sitä joskus itsekkin takaisin. Meillä järöillä suomalaisilla on paljon opittavaa muiden maiden kulttuureista.

Oon myös huomannut, että elämässä niitä hyviä asioita tapahtuu just silloin, kun niitä vähiten odottaa. Mutta samoin ne pettymyksetkin tulee yhtä yllättäen kulman takaa. Mut meillä on vain tää yksi elämä, ja jokainen päivä on seikkailu. Meni syteen tai saveen mä aion uskaltaa oppia ottamaan riskejä. Jos sattuisi niin, että kuolisin nuorena, niin voisin ainakin pilvenpäältä katsella tyytyväisenä, että uskalsin tehdä asioita ja nauttia. Siispä yritän nyt karistaa itsestäni nää turhat pelot ja epävarmuuden ja mennä täysillä sinne minne kohtalo vie. Kuoppien sattuessa matkalle mulla on mun rakkaimmat ystävät ja perhe, jotka tulee mut sieltä ylös nostamaan.

Kuunnelkaa tää biisi ja muistakaa nauttia jokaisesta päivästä!

Terveisin Miltsu ja Miskakisu

Tänään mulla ei oo oikeestaan mitään syvällistä sanottavaa. Kunhan höpisen aikani kuluksi. Kävin tässä taannoin grillillä, ja hinnastossa oli annos nimeltä ”sitä sun tätä”. Olin kuullut kyseisestä annoksesta Sami Hedbergin keikalla, mutta en tiennyt, että kyseistä annosta oikeasti myydään tuolla nimellä; kyseessähän on siis makkaraperunat. Kertookohan tuo ”salaperäisyys” jotain täkäläisten luonteesta, mitään ei voi sanoa suoraan?

Tosiaan, tällä viikolla oon viimeinkin saanut suunnilleen kaikki tavarat paikoilleen uudessa kämpässäni, mutta mattoja, tauluja ynnämuuta sellaista ei vielä ole, joten vähän kolkolta tämä vielä tuntuu. Ja mun sisustusinto senkuin jatkuu. Keksin, että haluisin tällaisen sermin sen mun kattokruunun lisäksi

Musta alkaa näyttää uhkaavasti siltä, että tästä on tulossa aikamoinen prinsessakämppä. Noh, kelpaa mulle. Lisäksi olen suunnitellut hankkivani kirppikseltä ns. ”meikkipöydän”, sellaisen jossa on iso peili jne.

Baarikärpänenkin on kovasti yrittänyt houkutella mua tuonne baarin suuntaan, mutta yksin ei sitten ole tullut lähdettyä. (Kun tunnen täältä vasta kaksi ihmistä, niin seuraa ei oikein ole.) Mutta kävimpä silti ostamassa kengät, joilla ehkäpä kehtaisin baariin mennä. Nykyään käytän melkein aina tennareita, joten muut kengät tuntuvat oudoilta käyttää. Siispä päädyin ostamaan sellaiset tennarit, joilla voin mennä baariin. Näissä oli mielestäni tarpeeksi kimalletta (klikatkaa kuvaa isommaksi niin näkyy paremmin.)

Mut hei, vaikka mulla ei ookkaan baarikaveria, ni en oo silti koskaan yksin. Miska-kisu on aina mun seurana. Tänään käytiin sen kanssa ensimmäistä kertaa ulkona uudessa paikassa. Aluks oli pelottavaa, mutta pian se piehtaroi jo hiekassa ja tykkäsi kovasti.

Lisäksi miska on temppukissa. 🙂 Se osaa antaa tassuakin, ja yritin laittaa teille tänne videon aiheesta, mut tää blogi ei hyväksy sitä tiedostomuotoa ku se on kännykameralla kuvattu. Täytyy joku päivä kuvata ihan digikameral sit.

Mut nyt me mennään Miskan kanssa tohon sohvalle lötköttämään ja kattelemaan pari romanttista elokuvaa nenäliinapaketin kera. Sitten hyvät yöunet ja aamulla aloitan aamuni ihanasti kupillisella kuumaa lattea. (Rakastan mun Dolce Gustoa!)

Muistakaahan nauttia vielä lämpimistä päivistä!

Terkuin Miltsu

Ompas jo myöhä taas. Huomaan, et tää on mulle sitä helpointa aikaa kirjottaa, illan pimeydessä rauhoittuu ja pystyy paremmin keskittymään. Kaikkialla on hiljaista ja rauhallista.

Mulle sanottiin tänään, että mun pitäisi osata tarttua tähän hetkeen ja lakata murehtimasta. Mä tiedän, että ihminen joka mulle asiasta sanoi, on täysin oikeassa. Mä olen aina ollut vähän sellainen murehtija;  ”miksi mä olen tällainen, miksi mä mokaan asioita”. Välillä mulla menee hermo itseni kanssa. Enkä hyväksy sitä, että mä olen erehtyväinen, oon vain ihminen. Mutta, mitä tuo murehtiminen mua auttaa? Ei yhtään mitään, pahentaa vain asioita. Lisäksi olen äärimmäisen itsepäinen, ja haluan pysyä omassa kannassani vaikka muut sanoisivat mitä. Mutta kokoajan mä yritän olla positiivisempi. Keksiä paljon kaikenlaista uutta tekemistä murehtimisen sijaan. Ja tää blogi oli myös yksi askel kohti uudenlaista asennetta. Kirjottaminen tuo mulle paljon hyvää oloa. 🙂

Mutta jos nyt mennään näihin arkisempiin asioihin. Tänään kävin yhden lammen rannalla istuskelemassa aikani kuluksi. Nautiskelin auringonpaisteesta (kun siellä keski-suomessa kuulemma sataa kaatamalla). Muuten oli kivaa joo, mutta ampiaiset seurasi pinkkiä päätäni jokapaikkaan. Ja nehän tunnetusti on mun suurin pelkoni kohde, joten juoksin ympäri rantaa kiljuen ja huutaen, jonka jälkeen nolostuneena keräsin tavarani ja lähdin tallustamaan kotia kohti.  Kotimatkalla ohitin tällaisen baarin

Tuo näyttää kyllä jo ulkoapäin niin erikoiselta paikalta, että täytyy varmaan joskus käydä katsastamassa, mitä se pitää sisällään. On tääl kyl ihan erilaisia paikkoja ja kiintoisampi ympäristö kuin Jyväskylässä – tietysti osa on myös uutuudenviehätyksen ansiota.

Lähiympäristön lisäksi olen pyöriskellyt ympäri Turun keskustaa ja löytänyt vaikka mitä mielenkiintoista. Ensimmäisellä kerralla tuli hiukan eksyttyäkin suuressa kaupungissa, mutta kaiken korvasi se, kun suuri ihastus pomppasi silmilleni seppälässä. Siellä se odotti juuri minua hyllyssään… Nimittäin nämä kynnet:

Mutta jospa sitä pikkuhiljaa rupeasi tästä unten maille, alkaa silmät jo painamaan. Toivon, että saan taas herätä aamulla siihen suloiseen näkyyn kun pikkuinen Miska köllöttää mun viekussa.

Mutta nyt lähden nukkumaan, haaveillen jostain ihanasta miehestä tän biisin siivittämänä:  http://www.youtube.com/watch?v=G7NgU_TDlOo

Adios & buenas noches!

Tässä sitä nyt istuskellaan uudessa kodissa. Ahkerat muuttomiehetkin lähti jo aikoja sitten. Nyt on enää vain minä ja kissa kaksin. Tuijotan ikkunasta ulos ja hiukan turvaton olo tulee, kun en edes tiedä, mitä sadan metrin päässä sijaitsee. Entisessä kämpässäni asustelin kuitenkin kolme vuotta, joten kaikki oli jo tuttua ja turvallista. Ja olihan se myös ensimmäinen oma kotini, mikä vielä lisää haikeutta entisestään. Siellä on koettu paljon itkua ja naurua, iloja ja suruja. Voi, miten houkuttelevan turvalliselta se oma vanha pesäkolo näyttääkään nyt kuvia katsoessa!

Tuntuu hassulta ajatella, että pian joku muu muuttaa siihen, ja tekee siitä aivan omanlaisensa kodin. Mutta tällaistahan tämä elämä on, jatkuvia muutoksia.  Ja toisaalta, olen erittäin iloinen ja innoissani tästä muutoksesta. Minähän toivoinkin elämääni uusia tuulia ja seikkailuja. Tarvitsen vain aikaa kotiutua. Huomenna aion rohkeana tyttönä lähteä tutkiskelemaan ympäristöä, ja ehkäpä bongata jonkun kivannäköisen tyypin jolta voisi vähän ympäristöstä kysellä; missä on parhaat lenkkipolut, kaupat jne. 🙂

Täytyy myös tässä tunnustaa että mulle on iskenyt nyt kauhea sisustusinto, koska täällä on paljon enemmän tilaa kuin entisessä asunnossa! Aion kyllä tuoda sisustukseen paljon pinkkiä (kuten moni mut tunteva arvata saattaa). Tässä ois yksi mun toivehankinnoistani:

Pinkki kattokruunu! Voiko tyttö enempää toivoa?

Ja tietysti sekaan vielä myös muutama cupcake:

Voivoi, makeannälkähän tässä yllättää. Mutta kiellän tiukasti itseäni syömästä karkkia enää tähän aikaan, ettei hammaspeikot hyökkää.

Ps. yritän saada mun kameraan muistikortin, jotta saisin sitten otettua tänne vähän kaikenlaisia kuviakin.

Pps. muistakaa kuunnella päivän fiilistelybiisi: http://www.youtube.com/watch?v=x4RJPLl7eoQ

Hyvän yön halit kaikille, nukkukaa hyvin! <3